×

Oma huone on kirjallisuusmedia, jossa tarkastellaan kirjoja, kulttuuria ja kirjoittamista tuoreista ja kiinnostavista näkökulmista. Sivustoa ja podcastia luotsaavat toimittajat Anniina Nirhamo ja Ulla Lehtinen.

Miten bookstagramissa pitäisi merkitä arvostelukappaleet ja kaupalliset yhteistyöt? Pieni kurkistus mainonnan etiikkaan

Instagramin kirjayhteisössä on käyty tällä viikolla vilkasta keskustelua arvostelukappaleista ja siitä, miten ne ja muut yrityksiltä ilmaiseksi saadut hyödykkeet pitäisi merkitä Instagram-kuviin. Päätin koostaa pienen oppaan mainonnan ja markkinoinnin etiikasta bookstagrammaajille. 

Miten arvostelukappaleet pitäisi merkitä bookstagram-kuviin? Asian pohdiskelu pyörähti käyntiin alkuviikosta, kun @kirjatus-tilin Sara esitti toivomuksen, että kirjainstaajat muistaisivat kertoa läpinäkyvämmin, mitkä Instagram-kuvissa näkyvistä kirjoista on saatu kustantajalta ilmaiseksi. Anniina jatkoi keskustelua omalta osaltaan pohtimalla, ovatko arvostelukappaleet epäilyttäviä ja voiko niistä kirjoittaa yhtä rehellisiä arvioita kuin itse ostetuista tai kirjastosta lainatuista kirjoista.

Keskustelu on ollut kaikin puolin terävää ja kaivattua, mutta osittain rivien väleistä on paistanut epätietoisuus siitä, miten arvostelukappaleet ja muut yrityksiltä ilmaiseksi saadut tuotteet pitäisi merkittävä kuviin. Onneksi tämän asian suhteen ei tarvitse lähteä mutuilemaan, sillä Kilpailu- ja kuluttajavirasto eli KKV on tehnyt uuden linjauksen vaikuttajamarkkinoinnista sosiaalisessa mediassa tänä keväänä.

Nämä KKV:n ohjeet sitovat myös bookstagrammaajia, jotka saavat ennakko- tai arvostelukappaleita tai muita hyödykkeitä ilmaiseksi kustantamoilta tai muilta yrityksiltä. Myös kaupallisten yhteistöiden merkitsemisessä kannattaa olla tarkkana. Poimi alta talteen vinkit läpinäkyvään vaikuttamiseen bookstagramissa!

miten bookstagram-kuviin merkitään arvostelukappaleet ja kaupallinen yhteistyö?

Miten bookstagram-kuvaan merkitään arvostelukappaleet ja muut saadut tuotteet? 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto linjaa, että yritykset lähettävät sosiaalisen median vaikuttajille ilmaiseksi asioita tavoitteenaan saada tuotteilleen näkyvyyttä. Ilmaistuotteet ovat osa yrityksen markkinointia, ja koska kuluttajalla on oikeus tietää, milloin häneen yritetään vaikuttaa kaupallisesti, myös kustantamoilta saadut kirjat on merkittävä bookstagram-kuviin selkeästi. Pelkkä merkintä "kiitos kirjasta, kustantamo X" -merkintä ei riitä kertomaan tarpeeksi läpinäkyvästi, että tuote on saatu ilmaiseksi kustantajalta.

KKV:n mukaan riittää, että ensimmäisessä kuvassa, jossa arvostelu- tai ennakkokappale esiintyy, kerrotaan, että se on saatu ilmaiseksi kustantajalta. Myös julkaisussa, jossa käsitellään pääasiassa saatua kirjaa, olisi hyvä kertoa, että se on arvostelukappale. Esimerkiksi arvostelukappaleesta kirjoitetussa kirja-arviossa olisi hyvä aina kertoa, että kyse on saadusta kirjasta.

Suositus on, että heti julkaisun alussa kerrottaisiin, että kyse on arvostelukappaleesta. KKV kehottaa myös kertomaan aina, jos tuote on saatu pyytämättä. Siis mikäli kustantaja lähettää arvostelukappaleen ilman, että vaikuttaja on sitä erikseen pyytänyt, se tulisi aina mainita selkeästi.

Moni bookstagrammaaja pääsee käsiksi arvostelukappaleisiin töiden kautta. Niin toimituksissa, kirjakaupoissa kuin kirjastoissakin työskentelevät saattavat saada arvostelukappaleita ammatillisista syistä. Itse olen ottanut tavaksi kirjoittaa julkaisuihin, joissa esiintyy töistä saatuja kirjoja "arvostelukappale saatu töiden kautta". KKV:n ohjeistuksessa kehotetaan kertomaan, mikäli tuote on saatu ilmaiseksi nimenomaan Instagramin tai blogin kautta, joten myös töiden kautta ilmaiseksi saadut tuotteet on varmasti läpinäkyvyyden vuoksi hyvä sanoittaa. 

Samat eettiset periaatteet pätevät myös Instagram Storyjen puolella. KKV ohjeistaa, että heti ensimmäisessä kuvassa, jossa yritykseltä saatu tuote näkyy, pitäisi mainita sen olevan ilmaiseksi saatu. Merkinnän täytyy erottua värin ja fontin koon puolesta tarpeeksi hyvin taustasta. 

Miten kaupallinen yhteistyö merkitään Instagram-kuviin? 

Kaupallinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että vaikuttaja saa yritykseltä rahapalkkion tai esimerkiksi alennuksia arvokkaista tuotteista vastineeksi somenäkyvyydestä. Sisältöyhteistyöt vaikuttajien kanssa ovat kasvava trendi markkinoinnin saralla, ja vaikka niitä on toistaiseksi näkynyt aika vähän kotimaisen bookstagramin puolella, ne todennäköisesti saapuvat sinne aivan pian. 

Kaupallinen yhteistyö merkitään KKV:n ohjeistuksen mukaan heti Instagram-postauksen alkuun. Englanniksi kirjoitetaan tyypillisesti "ad", suomeksi voi käyttää joko käsitettä "mainos" tai "kaupallinen yhteistyö". Heti samaan syssyyn mainitaan, kenen tuotteita tai palveluita mainostetaan. Esimerkiksi "mainos yrityksen X kanssa" on hyvä muotoilu.

Instagram on avannut myös osalle käyttäjistä pääsyn työkaluun, jolla voi merkitä toisia Instagram-tilejä kaupallisiksi yhteistyökumppaneiksi. Mikäli tämä työkalu on avoinna, KKV suosittelee vaikuttajia käyttämään sitä.

Myös Instagram Storyissa on merkittävä kaupalliset yhteistyöt selkeästi. Osa tileistä voi merkitä mainoksen Instagramin omalla työkalulla. Ne, joilla työkalu ei ole vielä käytössä, merkitsevät yhteistyön kirjoittamalla kuvaan mainos tai kaupallinen yhteistyö. Myös Storyissa on muistettava mainita, kenen kanssa yhteistyötä tehdään. 

miten merkitä arvostelukappaleet ja kaupallinen yhteystyö bookstagramissa

Miten merkitään kustantajalta, yritykseltä tai muulta toimijalta saadut elämykset tai tapahtumaliput? 

Toisinaan kustantaja saattaa kutsua somevaikuttajan aamiaiselle kirjailijan kanssa tai iltatapahtumaan kuulemaan sesongin uutuuskirjoista. Näissä tapahtumissa on usein ruoka- ja toisinaan myös viinitarjoilu. Kirjamessuliputkin somevaikuttaja saattaa saada ilmaiseksi. Miten tällaiset periaatteessa rahan arvoiset hyödykkeet pitäisi merkitä sosiaalisessa mediassa, mikäli tapahtumista julkaisee materiaalia? 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistuksessa ei eritellä kovin selkeästi, miten tällaiset ilmaiseksi saadut elämykset pitäisi merkitä. Lähtökohtaisesti niitäkin voisi kuitenkin pitää ilmaistuotteina, joihin pätee samanlaiset merkitsemiskäytännöt kuin arvostelukappaleisiin ja muihin yrityksiltä ilmaiseksi saatuihin tuotteisiin.

Selkeintä olisikin varmasti kertoa avoimesti, että tilaisuuteen osallistumisesta ei ole joutunut maksamaan, vaan siihen on saanut kutsun. Tieto olisi hyvä kertoa heti kuvatekstin alussa tai ensimmäisessä Instagram Storyn kuvassa, jossa tapatumaa käsitellään.

Kuvissa näkyvät kirjat on saatu ennakkokappaleina Gummerukselta. 
Ulla

Ei kommentteja

Copyright © Oma huoneCREATED BY ThemeShine