×

Oma huone on kirjallisuusmedia, jossa tarkastellaan kirjoja, kulttuuria ja kirjoittamista tuoreista ja kiinnostavista näkökulmista. Sivustoa ja podcastia luotsaavat toimittajat Anniina Nirhamo ja Ulla Lehtinen.

Millainen on hyvä loppu kirjalle? 5 vinkkiä romaanin lopetuksen kirjoittamiseen

Sinikka Vuola ja Tommi Melender kirjoittavat teoksessa Maailmojen loput, että harva romaani onnistuu säväyttämän lopullaan. Heidän mukaansa useimmat kirjat laimentuvat loppua kohden elleivät muutu peräti huonoiksi. Mutta millainen on hyvä loppu kirjalle ja miten sellaisen voisi kirjoittaa omaan romaaniinsa? 

Lukiessani Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin kirjaa Maailmojen loput (2018), minuun meinaa iskeä epätoivo. Miten minä voin koskaan kirjoittaa kirjan, jossa on hyvä loppu? Vuola ja Melender nimittäin argumentoivat, että suurin osa romaaneista väljähtää ja laiskistuu puolivälin jälkeen, eikä hyviä lopetuksia löydy kuin kourallisesta kirjoja.

Päätin kirjata ylös, millaiset loput ovat tehneet minuun vaikutuksen. Tein myös Maailmojen loppujen ja Vuolan ja Melenderin ajatusten pohjalta muistilistan romaaninlopetusta kirjoittavalle.

Millainen on hyvä loppu kirjalle? 

Vuolan ja Melenderin käsitys hyvästä romaaninlopetuksesta linkittyy siihen, mitä he pitävät hyvänä kirjallisuutena. Molemmat tunnustautuvat kielivetoisiksi lukijoiksi, ja Melender muun muassa toteaa, että "jos kirjaa ei voi lukea missä tahansa järjestyksessä, siitä tuskin on muuhun kuin kertakäyttöön" (s. 33). Kaksikko asettuu varsin yksiselitteisesti luku- ja viihderomaaneita vastaan. Juonivetoiset romaanit näyttäytyvät heille automaattisesti jonakin kehnompana kuin vähemmän juoneen tukeutuva kirjallisuus.

Vaikka minäkin pidän itseäni enemmän kieli- kuin juonivetoisena lukijana, parhaimmin mieleeni jääneet lopetukset ovat olleet juonivetoisia. Suorastaan rakastan loppuja, joissa aivan viime hetkillä selviää jotakin selkäpiitäkarmivaa tai jotakin, mikä saa minut tarkastelemaan kaikkea jo lukemaani aivan uusin silmin.

Tällainen loppu on ainakin Bernard Beckettin Genesiksessä ja Eeva Rohaksen Syvässä päässä. Näiden kirjojen lopuista ei oikeastaan voi puhua mitään. Mikäli ratkaisevan palasen saa tietoonsa ennen aikojaan, koko lukukokemus kärsii samalla tavalla kuin jos Fight Clubin keskeisimmän loppukäänteen kuulee liian aikaisin.

Loppu on vahvasti narratiivinen elementti, joten ehkä juuri siksi merkittävästi juoneen sidoksissa olevat lopetukset ovat painuneet muistiini. Tarinan muodossa kerrotut asiat ylipäänsä jäävät tyypillisesti mieleen paremmin kuin abstraktit asiat. Filosofisen loppulauseet saattavat koskettaa ja askarruttaa minua hetken, mutta ne liukenevat mielestäni nopeasti kirjan lopetuksen jälkeen.

Tässä suhteessa olen täysin erilainen kuin Sinikka Vuola, jolle nimenomaan onnistuneimpia loppuja edustavat sellaiset, joiden esittämät ajatukset mahdollistavat jatkokehittelyn. Minäkin haluan, että loppu herättää kysymyksiä, mutta toivon, että se tapahtuu filosofisen tason lisäksi henkilöiden ja juonen tasolla.

Minua jäävätkin usein kutkuttamaan lopetukset, joissa henkilöt jätetään tukalaan tilanteeseen. Tällaisia romaaneja ovat usein sarjoihin kuuluvat kirjat, joihin rakennetaan cliffhanger-lopetus, jotta lukija lukisi seuraavankin osan. Välillä toivon, että seuraavaa osaa ei koskaan tulisikaan, ja saisin jäädä ikuiseen limboon, jossa aivoni risteilevät erilaisten mahdollisten jatkokertomusten välillä! Muun muassa Elena Ferranten Napoli-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat päättyneet tavalla, jotka ovat jättäneet pakottavan tarpeen jatkaa lukemista (ja olen kyllä ollut varsin tyytyväinen, että kirjailija ei jättänyt sarjaansa kesken!).

Mieleeni ovat painuneet myös Eeva Rohaksen toisen romaanin Raivon loppu sekä Domenico Starnonen Solmut-romaanin lopetus. Molempien romaanien viimeisiin osioihin on rakennettu juonellinen käänne, joka on vaikuttanut minuun syvästi.

Millainen siis on hyvä loppu kirjalle? Väittäisin, että hyvä loppu merkitsee eri asioita erilaisille lukijoille. Mikäli kieli on kaikki kaikessa kuten Melenderille ja Vuolalle, toimivat lopetuksessa avoimuus, moniulotteisuus ja samanaikainen kurkottaminen romaanin sisä- ja ulkopuolelle. Juonivetoisempi lukija sen sijaan nauttii yllätyksistä, romaanin viimeistelevistä käänteistä ja paljastuksista. Onneksi meille kaikille löytyy luettavaa!

Viisi vinkkiä kirjan lopun kirjoittamiseen

Maailmojen lopuissa Sinikka Vuola ja Tommi Melender esittävät monia kiinnostavia huomioita romaanien lopuista. Tein itselleni seuraavan muistilistan, johon aion palata, kunhan pääsen työstämään joskus kaukana tulevaisuudessa siintävän romaanini loppua. 

1. Kun edioit romaania, älä aloita jokaisella editointikierroksella kirjan alusta. 

Tommi Melender ja Sinikka Vuola epäilevät, että kirjojen kehnot loput johtuvat osittain siitä, että kirjoittaja jaksaa editoida tekstinsä alun useita kertoja, mutta loppua kohden tahti hiipuu. Kokeile siis editointikierroksen aloittamista kirjan keskivaiheilta. Ehkä loppu saa aivan uudenlaista pontta, kun tekijän näkökulma kirjaan muuttuu?

2. Ole tarkkana epilogien kanssa. Tarvitseeko kirjasi sitä todella? 

Sinikka Vuola toteaa, että epilogin kirjoittaminen saattaa rakentaa teokseen kaksoislopetuksen, joista jälkimmäinen vesittää aiemman. Olen samaa mieltä. Harry Potter -sarja olisi ollut paljon parempi ilman epilogia, samoin Nälkäpeli-trilogia. Vuola toteaakin, että monesti epilogin kirjoittamisen taustalla on kirjailijan kyvyttömyys päästää tarinasta ja maailmasta irti. 

3. Älä hosu loppua. 

Tommi Melender toteaa, että romaanien loppujaksoista välittyy usein kiireen tuntu:

"Virkkeet muuttuvat pelkistetymmiksi, rytmi kiivaammaksi, tilanteet asetelmallisemmiksi. Syntyy vaikutelma, että kirjailijalla on ollut kiire pysyä julkaisuaikataulussaann. Romaanin keskijaksot ovat syvää ja rikasta proosaa, mutta loppujaksot rullaavat edeltävän tekstimassan synnyttämällä energialla luomatta uusia merkitysjaksoja." (s. 75)

Mikäli siis mahdollista, laita teksti joksikin aikaa pöytälaatikkoon lopun kirjoittamisen jälkeen. Etäisyys auttaa tekstin viimeistelemisessä. 

4. Jätä lukijalle tilaa tulkita. Anna tekstin hengittää.

Sinikka Vuola kertoo, että häneen vetoavat loput ovat usein pikemminkin kysymyksiä herättäviä kuin kysymyksiin vastaavia. Ne aktivoivat lukijaa ja herättävät ajatuksia, ja tällaisten teosten pariin Vuola haluaa palata kerta toisensa jälkeen. Hän kaipaa loppuihin sellaista monikerroksisuutta, jota lukija voi työstää pidemmälle. Vuola toteaa, että huono loppu useimmiten yksinkertaistaa jollakin tavalla koko romaanin sen sijaan että rikastaisi sitä. 

5. Karsi löysät lauseet lopusta pois. 

Sinikka Vuola on huomannut monien kirjoittajien jaarittelevan tekstiensä alussa. Kun alusta poistaa muutaman kappaleen, teksti terävöityy. Hän toivoisi, että kirjoittajat kiinnittäisivät huomiota myös turhien lauseiden karsimiseen tekstin lopusta. 

"Aivan samalla tavalla kuin teoksen maailmalle antautuminen ja sanottavaan suoraan meneminen voi tuntua vaikealta, siitä poistuminen on kirjoittajalle joskus tuskallista ja liian lopullista. Tällöin käsikirjoituksen loppukappaleet vastaavasti koostuvat summittaisesta tunnelmoinnista eli lauseiden turhasta laahuksesta. Terävämpi tapa lopettaa löytyy usein hiukan ennen loppua. Kun löysät, pyöristävät tai muuten tarpeettomat loppukappaleet poistetaan, tekstin energia aktivoituu jälleen", Vuola pohtii. (s. 150)

Missä romaaneissa on sinun mielestäsi ollut hyvä loppu? Entä millaisen vinkin antaisit romaaniaan viimeistelevälle? Kerro kommenteissa! 

Sinikka Vuola ja Tommi Melender väittävät kirjassa Maailmojen loput, että kirjat huononevat loppua kohden.

Ulla

Ei kommentteja

Copyright © Oma huoneCREATED BY ThemeShine