×

Oma huone on kirjallisuusmedia, jossa tarkastellaan kirjoja, kulttuuria ja kirjoittamista tuoreista ja kiinnostavista näkökulmista. Sivustoa ja podcastia luotsaavat toimittajat Anniina Nirhamo ja Ulla Lehtinen.

Mikä estää sinua kirjoittamasta, Ulla?

Oma huoneen ystäväkirjassa sukellamme podcastin vieraiden kanssa lukemisen ja kirjoittamisen perusasioiden äärelle. Podcastin 12. jaksossa ei vieraita kuulla, vaan lavan valtaavat emännät itse. Siispä ystäväkirjan kysymyksiin vastaa tällä kertaa Ulla. 

1. Minkä kirjan luit viimeksi?

Luin vastikään loppuun Holly Bournen Katsokaa, miten onnellinen olen. Kirja kuvaa monin tavoin osuvasti sitä, miten sosiaalisessa mediassa kilvan julistetaan omaa onnellisuutta, vaikka kaikki todellisuudessa olisikin päin honkia.

32-vuotias päähenkilö Tori on kirjoittanut Eat, Pray, Love -tyyppisen, omaelämäkerrallisen self help -kirjan, joka on tuonut hänen uralleen monia mielettömän hienoja asioita. Samalla hän seuraa, kuinka kaikki ympärillä olevan ystävän avioituvat ja tekevät muksun, kun oma rakkauselämä on jämähtänyt paikalleen passiivisagressiivisen poikaystävän rinnalle.

Arvio kirjasta ilmestyy @tarinannuppuja-tilille muutaman päivän sisällä. Kurkista, jos kiinnostuit!

2. Mikä on paras lukemasi kirja kirjoittamisesta?

Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen on mielestäni ihanan rehellinen kuvaus kirjailijan arjesta ja arkisesta puurtamisesta kirjan kirjoittamisen äärellä. Peura kirjoittaa romaania ja samalla tarkastelee esteitään ja haasteitaan sekä kuvaa elämäkerrallisella otteella sitä, miten on päätynyt pisteeseen, jossa juuri nyt on.

Erityisen kiinnostavasti Peura kuvaa tunteita, joita kirjoittamiseen liittyy. Iloa ja tyytyväisyyttä onnistumisesta, kateutta kolleegaa kohtaan, joka on saanut kirjallisuuspalkinnon tai apurahan, pelkoa siitä, että omaa kirjaa ei huomioida millään tavalla, syyllisyyttä lukittautumisesta omaan huoneeseen kirjoittamaan, kun lapset on sysätty toisten ongelmaksi.

Myös Saara Turusen autofiktiivinen Sivuhenkilö on mitä upein kuvaus esikoiskirjan julkaisemisen jälkeisestä vuodesta, ja vuoteen liittyvistä tunteista. 

3. Kuka kirjallisuuden henkilöhahmo inspiroi sinua lapsena?

Muistan, että yksi ensimmäisistä kirjallisuuden henkilöhahmoista, joihin samaistuin voimakkaasti, oli Enid Blytonin Viisikko-kirjojen Pauli. Mielestäni oli järjettömän mahtavaa, että hänellä oma koira ja oma saari, ja että hän sai serkkujensa kanssa kokea mitä hurjimpia seikkailuja kolutessaan Britannian nummia ja maalaistaloja.

(Sittemmin olen alkanut pelätä koiria, enkä oikein tiedä, kaipaanko niitä hurjia seikkailuitakaan, mutta lapsena haaveilin etsivän ammatista ja viisikkomaisista eväsretkistä.)

Lisäksi samaistuin monen muun kirjoittavan lapsen tavoin L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjojen Uudenkuun Emiliaan.

4. Millaisia esteitä sinulla on kirjoittamiselle?

Huh. Vaikka mitä. Ensinnäkin se, että olen työntänyt lusikkani niin moneen soppaan, että tuntuu, että kirjoittamiselle ei oikein jää aikaa eikä energiaa. Lisäksi minua riivaa epäonnistumisen pelko, perfektionismi, ahdistus, häpeä ja syyllisyys siitä, että otan aikaa kirjoittamiselle joltakin muulta projektilta tai tehtävältä.

Lisäksi toisinaan jään jumiin kirjallisuudenopiskelijan saappaisiin. Sen sijaan, että vain kirjoittaisin, jään pohtimaan ikuisiksi ajoiksi, millä tyylillä, mistä näkökulmasta ja millä äänellä haluaisin kirjoittaa. Jumitan pohtiessani, kenen äänellä ylipäätään saan kirjoittaa ja voinko kirjoittaa jollakin tavalla väärin.

5. Minkä vinkit antaisit kirjoittamiseen?

Yritä päästää irti täydellisyyden tavoitteesta. On itse asiassa melkein hassua, että annan tämän vinkiksi muille, koska oma esteeni proosan kirjoittamiselle on, että tavoittelen täydellistä lausetta, täydellistä tekstiä, täydellistä tarinaa. Kuitenkin journalististen tekstien kanssa olen huomannut sen, että aina ei voi kirjoittaa timanttia. Deadlinet tulevat vastaan ja silloin ei voi jäädä hauduttelemaan omaa tekstiä. On pakko päästää irti ja antaa editoijan tehdä tekstille temppunsa.

Kun tarpeeksi monta kertaa on joutunut antamaan julkaistavaksi tekstin, joka ei ole omasta mielestä täydellinen, mutta kuitenkin kelvollinen, alkaa ymmärtää, että maailma ei lopu, vaikka tekstiä ei olisi hionut aivan jokaista sanaa myöten.

Ehkäpä alan asettaa proosallekin deadlineja. Jospa fiktion kirjoittaminen helpottuisi, jos olisi pakko päästää irti jostakin luvusta päivän loppuun mennessä, eikä siihen saa palata ennen kuin seuraavat viisi lukua on kirjoitettu?

Lisäksi paras vinkki, jonka olen saanut kirjoittamisesta, on, että pitäisi kirjoittaa siitä, mikä hävettää. Tätä harjoittelen itsekin.

Seuraatko jo Ullan bookstagram-tiliä @tarinannuppuja? Podcastin 12. jakso julkaistaan 1.4., kuuntele jakso Soundcloudissa, iTunesissa tai Spotifyssa!


Ulla

Ei kommentteja

Copyright © Oma huoneCREATED BY ThemeShine